AMMATTIOSASTO

Ammattiosaston säännöt ohjaavat toimintaa 

Ammattiosastot ovat itsenäisiä yhdistyksiä, jotka yhdessä muodostavat PAMin. Ammattiosasto voi olla yrityksen osasto tai se voi olla myös ala-, alueellinen tai valtakunnallinen osasto, jolloin siihen voi kuulua työntekijöitä usealta työpaikalta. 

Osaston tarkoituksena on koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskentelevät palkansaajat, ammattiin opiskelevat, pelkästään itsensä työllistävät yrittäjät ja ammatinharjoittajat sekä työttömät toimimaan taloudellisen, sosiaalisen ja oikeudellisen aseman ja elämisen laadun parantamiseksi.

Osaston jäseniksi voidaan hyväksyä palvelu- ja siihen läheisesti liittyvillä aloilla sekä eräillä erityisaloilla työskentelevät työntekijät, ammattiin opiskelevat, toimihenkilöt ja esimiehet sekä pelkästään itsensä työllistävät yrittäjät ja ammatinharjoittajat.

Alojen oppilaitoksissa opiskelevat voivat liittyä osaston opiskelijajäseniksi. Siirryttyään työelämään liiton järjestämisalalle opiskelijajäsen saavuttaa täydet jäsenoikeudet samoin edellytyksin kuin uusi jäsen.

Osastot edustavat jäseniään liitossa, tekevät aloitteita, vaikuttavat palvelualojen työntekijöiden työ- ja elinoloihin sekä tarjoavat palveluita jäsenilleen. 

Tule mukaan Ykkösen tapahtumiin ja hyödynnä oman ammattiosastosi jäsenetuudet. 

Y H D E S S Ä  P A R E M P A A  T Y Ö E L Ä M Ä Ä !

Edunvalvonta/työelämätiedottaminen 

Ammattiosasto tekee esityksiä, antaa lausuntoja ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja alueelliseen päätöksentekoon jäsenten ja heidän edustajiensa työ- ja elinolosuhteita sekä asemaa koskevissa kysymyksissä ja edistää työelämän tuntemusta ja yhteiskunnallista tietoisuutta, yhteisvastuuta ja ammatillista osaamista.       
Edunvalvonta tukee työpaikkoja järjestämistyössä.   

Media      

Ylläpitää nettisivujamme ja viestii sosiaalisessa mediassa. Harjoittaa tiedotustoimintaa mm. osaston ja liiton tunnetuksi tekemiseksi. Mediavastaava huolehtii osaston kokousten ja tapahtumien tiedottamisesta jäsenille. Vastaa osaston kotisivujen päivityksistä ja pitää ne ajan tasalla yhdessä ammattiosaston työntekijän sekä puheenjohtajan kanssa. Toimii osaston edustajana sosiaalisessa mediassa.

Nuoriso                                                                                   

Suunnittelee nuorisolle tapahtumia ja koulutusta sekä on mukana Pamin nuorisotoiminnassa. Nuorisovastaava edustaa ammattiosastonsa nuorisojäseniä.  Nuorisovastaava järjestää toimintaa osaston nuorille ja rekrytoi nuoria mukaan ammattiosaston toimintaan.

Työpaikkatoiminta

Työpaikkatoiminnassa jatketaan tuen antamista työyhteisöjen omaan toimintaan. Tukimuotoja ovat neuvonta, osaston tilojen käyttöoikeus ja vetäjien hankinta tilaisuuksiin. Pääsääntöisesti ammattiosaston työntekijä hoitaa yhteyksiä työpaikoille.

Koulutus- ja opintotoiminta

Osasto järjestää kokouksia, kursseja, koulutus- ja vapaa-ajan tilaisuuksia sekä muuta jäsenistön sivistys-, virkistys- ja harrastustoimintaa.

Solidaarisuus- ja kansainvälinen toiminta

Osastojen solidaarisuusvastaavat jakavat osaston jäsenille tietoa Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen eli SASKin toiminnasta ja PAMin solidaarisuustyöstä sekä saavat laadukasta koulutusta ja materiaaleja työnsä tueksi. Solidaarisuusvastaavien verkosto tapaa kaksi kertaa vuodessa PAMin ”solikkatreffeillä”, toteuttaa osaston jäsenten parissa kampanjoita (esim. Reilun kaupan viikkoon liittyvää toimintaa) sekä saa ajankohtaista tietoa tulevista solidaarisuustapahtumista.

Osastomme jatkaa jäsenenä solidaarisuustoimikunnassa, johon tällä hetkellä kuuluu jäseniä PAMin pääkaupunkiseudun ammattiosastoista.
Kokouksia pidetään noin kahden kuukauden välein. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa edellisien vuosien tapaan Viron palvelualojen liiton ETKAn tallinnalaisten jäsenten kanssa.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan solidaarisuustoimintaan, ota yhteyttä: info@kauppatyontekijat.fi

Tiedotustoiminta

Tiedotusta jäsenille ammattiosaston toiminnasta ja tapahtumista hoidetaan seuraavasti: 
-Kotisivut ovat yksi osaston tärkeä tiedotus- ja yhteydenpitoväline jäsenistöön. 
- Sääntömääräiset kokousilmoitukset ilmoitetaan PAM-lehdessä, nettisivuilla ja Facebookissa.

Alueellinen toiminta

Yhteistoimintaa alueen osastojen kanssa tehdään mahdollisimman paljon.

Johtokunta

Johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja, jota kutsutaan osaston puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtaja ja sihteeri. Näiden lisäksi johtokuntaan kuuluu kahdeksan (8) varsinaista jäsentä ja kolme (3) varajäsentä. Varajäsenet kutsutaan johtokunnan kokouksiin varsinaisen jäsenen ollessa estynyt aakkosjärjestyksessä kiertäen. 

Puukhollarit

Bokhållareista Puukhollareihin

Helsingin Kauppatyöntekijöiden seniorit, ammattiosaston eläkkeellä olevat jäsenet, perustivat vuonna 1973 kerhon, jonka nimeksi tuli Puukhollarit. Silloinen puheenjohtaja Kaija Ryynänen kutsui seniorijäsenet Tietorantaan ja idea omasta kerhosta syntyi. Puukhollari-nimitystä käytettiin ennen vanhaan kauppiaan apulaisesta. Ammattiosasto tukee toimintaa myöntämällä pientä avustusta ja antamalla tilat veloituksetta jaoston käyttöön. 

Puukhollareiden ohjelmassa on retkiä, museo- ja näyttelykäyntejä, teatteria ja joskus juhliakin. Seurusteleminen, muisteleminen ja viihtyminen hyvässä seurassa täyttävät Puukhollareiden tapaamiset. Helsingin Kauppatyöntekijöiden pitkäaikainen puheenjohtaja Kaija Ryynänen oli eläkkeelle jäätyään aktiivi Puukhollareiden vetäjä 1980-luvulla. 2000-luvun alun vetäjä ja puheenjohtaja oli Impi Koponen. Puukhollareihin kuuluu Helsingin Kauppatyöntekijöiden lisäksi koko ammattiliiton aktiivisia eläkeläisiä. Kerhon aktiivien jäsenten määrä oli kerhon 30-vuotisjuhlavuonna 2003 parikymmentä henkeä.

(Teksti: Ykkösen henki, PAM-Helsingin Kauppatyöntekijät ry. sata vuotta 1907-2007)

Puukhollareiden puheenjohtajana toimii Kari Virkkula.

Ota yhteyttä: virkkula.kari@gmail.com

Tapaamiset järjestetään joka kuun toinen keskiviikko.